Tulihan se pimeätä. Nyt oli kaksi asiaa jotka puoltaisi keskeytyksetöntä matkan jatkamista auringon nousuun asiti. Ensimmäinen on se, että ajatus rantautumisesta pimeässä outoon paikkaan ei tuntunut mukavata. Toinen on se, että vene saataisiin siirtoajon jälkeen edes lähestulkoon perille Ouluun, siis joko Raaheen tai Hailuodon Marjaniemeen. Yöpaikan etsimistä puoltaisi tietenkin miehistön väsymys. Ajo yön yli olisi aikamoinen koitos, ja sitten olisi vielä huominen päivä.
Itseasiassa oli jo hyvinkin pimeää mutta silmä tottui. Plotteri näyttö piti laittaa himmeimmälle asetukselle, tarkempi näytön tutkiskelu taas edellytti hieman kirkaampaa taustavaloa.Yönäyttöäkin kokeiltiin, mutta siitä ei kyllä ottanut mitään selvää, mikä siinä oli maata, ja mikä syvää vettä.  Pietarsaaren kohdalla oli muutakin vesiliikennettä, risteävällä kurssilla huomattiin alus jonka mastossa oli kolme päällekkäistä punaista valoa, ilmeisesti joko hinaaja tai sitten muuten jotenkin rajoitettu ohjailukyky (Tarkistin asian myöhemmin; Se oli alus jonka ohjailykykyä rajoittaa syväys). Tämä kohde ohitettiin suosiolla perän kautta, vähän kurssia muuttaen. Ajo jatkui Kokkolan saaristoa ulkokautta kiertäen. Välillä kurssia otettiin ulommaksi matalikkojen välttämiseksi. Täälläkin matalat jatkuu yllättävän pitkälle merelle.
Tankkarin majakan valon ohittaminen merkitsi sitä, että nyt kipparikin uskaltaisi ottaa pienet torkut. Nuorempi pojista oli ollut nukkumassa ja nyt vahtivuorot vaihtui. Tarkistin kartasta, että vapaata vettä on reilusti ja pitkälle eteenpäin. Vanhempi pojista ohjasi. Sanoin, että toista ei saa päästää näkyvistä, ja valvotte toisianne, jos jotain tapahtuu tai navigoinnin suhteen tulee pienintäkin epäselvyyttä niin minut on heti herätettävä. Laitoin kännykän soimaan 15min päästä ja painuin keulapunkkaan torkuille. Aluksi nukkuminen tuntuin mahdottomalta, moottori jyskytti, vene heilui, ja vesi kohisi korvan juuressa. Ajattelin, että otetaan sitten vain rentoutumisen kannalta, mutta kännykän soidessa olin niin syvässä unessa, että herätessä en tiennyt missä olen, kunnes äänimaailma teki asian selväksi. "Komentosillalla" ei ollut mitään erityistä tapahtunut torkkujen aikana, joten hyvä niin. Nuorempi pojista sai jatkaa ohjaamista ja suostuttelin vanhemman nukkumaan, vaikka väittikin että ei pysty, pystyipäs kuitenkin. Yritin vielä pikku torkkuja apukuljettajan pakalla istualtaan siinä osittain onnistuenkin. Tunne siitä, että putoaisi penkiltä kuitenkin jossain määrin häiritsi. Tuntui, että pimeää oli jo jatkunut liian kauan, ja sitä alkoi todella odottaa aamunkoittoa, kun se sitten tuli oli kaikki jo hereillä, ja valoisan aikaan uskaltauduin toisille torkuille.
Kalajoen kohdalla ulottuu kauas merelle Kallan karit. Maakallassa olisi satama, jota voi käyttää myös vierailevat veneilijät. Satama ei tosin olisi kovin suojainen, mutta nyt tuulen suunta olisi sellainen, että se ei avian suoraan sinne sovi, ja myöskään tuulta ei ollut kovin pajoa. Pieni tauko ei olisi pahitteeksi, joten sinne siis ainakin katsomaan miten rantautuminen onnistuisi. Nykyisellä sijainnilla ja suunnalla vaihtoehtona olisi, joko ehkä hieman lyhyempi matka ja pitkälle kakkoon ulottuvan kivikon kiertäminen, tai saaren länsipuolitse Maakallan ja Ulkokallan välistä, missä on syvää vettä. Jälkimmäinen vaihtoehto näytti kartalla selkeämmältä ja vähän pidemmästä matkasta huolimatta "ilmeisemmältä", joten se olisi lähestymisen suuntana.