Maakallassa päätettiin tutustua saareen, ottaa nokoset ja ruokailla. Päivän tavoitteeksi asetettiin päästä Hailuodon Marjaniemeen, mistä veneen voisi myöhemmin hakea Ouluun. Kun betoniseen laituriin oli kiinnitytty peräpoijulla, niin noustessa laiturille ensimmäinen silmään osuva asia oli laiturilla oleva varattu kyltti. Paikka kuului hiekkasärkiltä kulkevalle yhteysveneelle, ei kuitenkaan tehnyt mieli aloittaa veneen vekslaamista viereiselle paikalle, sen verran oli väsymystä ja lähestyttäessä oli tuulikin vähän painanut, mutta kohdille oli osuttu. Saaressa näytti olevan joku asukas paikalla, joten kysytään sitten voiko venettä pitää väliaikaisesti tässä, jos ei niin siirretään. Vapaaehtoisen suuruinen satamamaksu suoritettiin laiturin kupeessa olevaan lippaaseen. Taskunpohjalta ei hääppöistä maksua kolikkoina löytynyt, mutta parempi jotain kuin ei mitään. Paikalla ollut kalastaja kertoi, että yhteysalus olisi tulossa vasta iltapäivällä, joten kiire ei olisi, mutta iltapäivällä paikan tulisi olla vapaana. Tämähän sopi meille. Saaressa oli hiljattain pidetty karikokousta. Karikokous on Kallankarien päättävä elin, kyseessähän on toinen autonominen alue Suomessa Ahvenanmaan lisäksi. Kyseisen autonomian alueelle on antanut joskus Ruotsi kuningas, ja järjestely on ollut siitä lähtien voimassa. Pitkälleköhän karikokouksen päätäntävalta käytännössä riittäisi, mitäs jos tästä päätettäisiin tehdä vapaakauppa-alue, kuuluukohan Maakalla Euroopan Unioniin. Saari on sillä tavalla kaunis paikka kuin monet ulkokarit ovat. Pieniä rakennuksia, kalastajien mökkejä, on paljon, osa niistä näyttää hyvinkin vanhoilta, osa uudemmilta. Saaressa on myös kirkko vuodelta 1780. Joskus on miettinyt, että kirkon on pitänyt olla entisaikojen ihmisille tärkeä rakennus, rakennusmateriaaliahan ei saarella ole ollut, ja kaikki on sen aikaisin menetelmin tuotu mantereelta, todennäköisesti kalastajien veneillä. Eihän kirkon rakentaminen välttämättä aivan vapaaehtoista ole ollut, mutta tärkeä asia kuitenkin. Tutustumiskierroksen jälkeen uni maittoi ja herättyä syötiin keittoa, tällä kertaa hernekeittoa.

Maakallan kirkko

Maakallasta lähdettiin myötäisessä tuulessa viistosti rannikkoa ja Raahea kohden. Lepotauon aikana olin soittanut Marjaniemeen ja sopinut vierasvenesataman kanssa veneen pitämisestä siellä perjantaihin asti siis neljä yötä. Välillä oltaisiin poissa veneeltä, työviikko olisi tuloillaan, pojillahan olisi lomaa vielä ollutkin. Raahen kohdalla otettiin taas kurssia ulospäin laivaväylää mukaillen. Laivaväylä ylitettiinkin muutamaan otteeseen, laivoja ei kuitenkaan näkynyt, niitä on täällä vain harvakseltaan, toisin kuin Merenkurkussa tai Suomenlahdella. Yli 20 solmua kulkeva laiva voi kuitenkin tulla yllätyksenä ja AIS järjestelmää ei meillä ollut, joten taaksepäinkin tuli kurkisteltua laivojen varalta. Raahen edustalta suunnattiin suoraan Marjaniemeen, joka on yllättävän ulkona merellä, toisaalta rannikko kaartaa täällä vähän itään, joten kuljettiin varsin kaukana merellä. Kiintopisteenä välillä oli Tutkamerkki Karjula, punavalkoinen merestä nouseva korkeahko metallitolppa. Kohteesta tuli otettua kuvakin, onhan kyseessä etäinen merellä sijaitseva kohde, sentään jotkut kuvaavat Oulu majakoitakin ohi kulkiessaan vaikka ne ovat paljon lähempänä, silti metallitolppa se vain oli. Ajankuluksi pakkailtiin henkilökohtaisia tavaroita kasseihin ja järjesteltiin venettä. Marjaniemessä oltiin tuntia ennen sovittua kyytiä, ajoitus liittyi myös lauttojen aikatauluihin onhan Hailuotokin saari. Takaisin tulisin viikonloppuna, vielä olisi 30mpk kotisatamaan, tälle päivälle se olisi ollut kuitenkin liikaa, sillä edellisen yön unet oli suurimmalta osin rajoittuneet aamun taukoon Maakallassa.

Karjula

P.S. Tarkistin asioita myöhemmin. Kallan Karit ei kuulu Euroopan Unioniin, Itsehallinnon on myöntänyt Ruotsin kuningas Aadolf Fredrikin vuonna 1771 ja se on vahvistettu -80 luvun lopulla Suomalaisen oikeusasteen päätöksellä.