Lähtö siirtoajon viimeiselle etapille tapahtui iltapäivän puolella. Tuuli oli ehtinyt vähän nousta ehkä yli 6 metriin mutta keli oli vielä kohtalainen tai jopa hyvä. Koko siirtoajon Uudestakaupungista asti suhteen meillä oli säät suosinut ja enimmäkseen tuulen nopeus oli ollut alle 5 metriä. Lähtö yksin vaati nyt vähän enemmän miettimistä kun tuuli painoi venettä laituria kohti. Käytössä oli sama taktiikka kuin muillakin matkaan aikaisemmin lähtijöillä. Vene ensin kyljittäin laituriin ja siitä suoraan eteenpäin. Nyt ei ollut tukipurjetta ja aallonmurtajan jälkeen vene rullasi, mutta kauempana meno vähän tasoittui. Elina oli ollut aallonmurtajalla katsomassa lähtöä ja myöhemmin hän sanoi, että vene oli heilunut ”hirveästi”. Nyt ei ollut tukipurje käytössä kuten oli ollut lähes koko aikaisemman matkan, en viitsinyt alkaa temppuilemaan yksin etukannella, vaikka vene olisi sen ajan itsekseen suoraan kulkenutkin (Lunkentus tuntuu olevan erittäin suuntavakaa menijä). Tukipurje olisi kyllä vähän tasoittanut menoa. Hailuoto on iso saari joten kesti pari tuntia kiertää ja päästä Ouluun vievälle laivaväylälle. Laivaväylän alkua on sanottu melkoiseksi ränniksi ja sitä se olikin, nyt kun sen ensi kertaa näin näki. Avomereltä johtaa viitoitettu, laivoille varmastikin kapea, suora matalikkojen läpi kaivettu väylä Oulun edustan uloimman retkikohteena olevan saaren Kattilankallan tuntumaan. Nyt oltiin jo tutuilla vesillä, vielä Virpiniemen merivartioaseman ohi sisäisimmille vesille ja meri tasoittui. Sudenväylän läpi Kraaselin toiselle puolelle ja kapeaa kaivettua väylää pitkin Rajahaudan umpilahteen missä kotisatama sijaitsee. Kiinnittyminen puomien väliin omalle venepaikalle missä Elina oli jo vastassa auto ja lauttamatkan jälkeen. Nyt oli 348 meripeninkulmaa takana ja Lunkentus Oulussa.
