Siis kuten jo mainitsin lähtö Kylmäpihlajasta tapahtui samaan aikaan auringon nousun kanssa. Vedet Rauman edustalla olivat minulle lapsuudesta tuttuja, täällä käytiin joskus pilkkimässä turskaa. On kummallista kuinka avoin rannikkokin voi tuntua tutulta ja siinä havaita omia erityispiirteitä, vesi ja aallot olivat samat. Myötäaallokossa meno oli joutuisaa kohti Luvian vesiä, alamäessä ja tukipurjeen auttamana nopeus nousi aina hetkellisesti yli 9 solmun kun taas ylämäkeen mentiin sitä Lunkentukselle tyypillistä 7 solmua.

Piskerien kohdalla puikattiin niiden taakse Luvian saaristoon Pihlavakarin sivuitse. Porissa oli pitkä suora ilman saariston suojaa, Yyterin hiekat jäi jonnekkin styyran puolelle utuun näkymättömiin, Tahkoluodon satama ohitettiin ja siirryttiin Merikarvian vesille. Juurikaan muita veneitä ei enään täällä näkynyt. Ennen Kristiinankaupunkia ja Kaskisia on rannikon tuntumassa pitkiä saaria. Ajoimme näiden saarien takana parin kaapelinmitan levyisessä "kanavassa". Skafftungin länsiranta nimisessä paikassa oli jonkinlainen vieraslaituri, ei hääppöinen, mutta lepotauko oli nyt tarpeen. Samalla lämmitettiin kanakeittoa hengen pitimiksi.
Tauon jälkeen piti miettiä mikä olisi realistinen tavoite yöpaikaksi tälle päivälle. Paljoa

aikaa ei päivän valolla enään olisi. Oikseataan ainoat järkevät vaihtoehdot olisivat lähekkäin sijaitsevat Kaskinen tai Kristiinankaupunki. Huonona puolena näissä molemmissa olisi avoimuus etelätuulille mikä nyt vallitsi. Säätiedoitus lupaili kuitenkin länteen päin kääntyvää ja heikkenevää tuulta joten siihen luottaen valitsimme yöpymispaikaksi vaihtoehdoista toisen, Kristiinankaupungin. Siellä olimme ainoa vieras hotellin puoleisessa vierasvenelaiturissa. Ei silti siellä kaupungin puolellakaan näyttänyt ketään olevan. Yöllä tyyntyi ja aamulla heräiltiin samaan aikaan kun hotellin yökerhon viimeiset asiakkaat lähtivät hoilottaen kotiin.