Veneen tarkastusta ja seurasi tietenkin koeajo Uudenkaupungin saaristoon. Meri on täällä niin erilainen kuin Perämeri. Mieleen tuli lapsuuden muistot Rauman saaristosta ja Elina ihmetteli meren väriä ja kirkkautta. Tiedä paljonko sitten tämä ja hyvä sekä leppoisa ja aurinkoinen sää vaikuttivat myöhempiin päätöksiin. Mutta asiaan, satamassa moottori käynnistyi, ei savuttanut. Ajossa moottorin ääntä ei paljoa kuulu eikä se haitta keskustelua. Vene käyttäytyi rauhallisesti eikä vaatinut jatkuvaa ohjausta. Tämä oli jotain avian muuta kuin Henrietan korvia huumaava meteli ja jatkuva ohjaamisen tarve, tälläisestä veneilystä voi nauttiakkin. Vauhti tosin on varsin maltillinen, mutta eipähän veneestä ole sitten niin kiire pois. Olimme vaikuttuneet ja myönsin jopa olevani vähän innostunut.

Toinen tutustumiskäynti Lunkentukselle, vastassa Uudenkaupungin Pakkahuoneella oli nykyinen omistajapariskunta. Katselin veneessä läpi kannen alapuolisia puurakenteita, puu näytti terveeltä. Moottorissa öljy oli kirkasta, pakosarjan alapintaa koputellessa jäi kuitenkin vaikutelma että ääni on vähän ontto, se on ehkä ruostumassa. Lunkentuksen omistajan mukaan kuitenkin Vaasassa joku tekee Perkinssin pakosarjoja joten se on vaihdettavissa mutta mitä lie maksaa ja osaako vaihdon tehdä itse. Polttoainetankit ovat luultavasti alkuperäiset peltiset. Olin puhelimitse jutellut erään toisen Family Cruiserin omistajan kanssa jolta oli alkuperäiset ruostuneet puhki sillä seurauksella että pilssissä oli ollut 200 litraa dieselöljyä. Monesta Family Cruiserista tankit on vaihdettu teetettyihin rosterisiin tai pienempiin valmiisiin muovisiin. Toinen "tyyppivika" on kannen mätäneminen mutta se asia näytti olevan vältetty ja korjattu.